Ihan ensin muistuttaisin että tuolla muutama postaus alempana on käynnissä arvonta. En ole viellä keksinyt kuinka täällä uudistusten jälkeen saisi suoran linkityksen oikiaan paikkaan. Tagipilvestä kohta arvonta tai rullaamalla muutama postaus yli alaspäin löytyy.

Mutta en malta olla vilauttamatta sohvaani. Tämä on ainakin vuojen tuolla kylällä kirpparilla ollut, mutta kun ei ole ollut tarvetta. Nyt kun on tarve niin päätin käydä ostamassa poisa. Vähän piti hinnastakin tingata kun oli niin kauan siellä ollut. Sain tämän tarjoamaani 20€.n hintaan

SL702621-normal.jpg

Olen monesti miettinyt tätä katsellessani, että kuinkahan Ektorpin päällinen soveltuisi. Olen aiemminkin yhteen sohvaan muokannut Ektorpin päällisestä uuden verhoilun.
Hieman kaipaa muokkaamista. Kahden istuttavan Ektorpin päällisessä on keskiosassa liikaa leveyttä, siis kavennettava ja liian  vähän syvyyttä siis sitä on lisättävä, onnistuu kyllä. Istuin tyynyn päälliset on myöskin liian leveät. Selkänoja tyynyn päälliset on kolme istuttavan Ektorpin päällisestä, ne on juuri sopivat. Kyllä tämä tälleinkin menee, jos en kerkee ennen muuttoa muokata. Hyvä tästä tulee enään ei niin pajoo harmita kun Ektorppini jouduin uuteen kotiin luovuttaan

SL702626-normal.jpg